
Näin huolehdit silmistäsi
Terveelliset elämäntavat kuten monipuolinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja tupakoimattomuus ovat hyviä tapoja edistää kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia, myös silmiemme osalta. Näiden lisäksi on muutamia muita seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta silmät pysyisivät kunnossa ja näkökyky mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään.
Huolehdi silmien hygieniasta ja ennaltaehkäise vammat
Silmiä kannattaa varjella bakteereilta koskien niihin aina vain puhtailla käsillä. Erityisesti piilolinssien käyttäjien on hyvä huomioida tämä. Suojalasit on syytä muistaa työssä ja harrastuksissa aina, kun niiden käyttö on suositeltavaa.
Suojaa silmät auringolta
Nykyään aurinkosuojavoiteiden käyttö on varsin yleistä, koska liiallisen uv-säteilyn aiheuttamat haitat ovat laajalti tiedossa. On hyvä tiedostaa, että myös silmät on syytä suojata aurinkoisella/kirkkaalla säällä vuodenajasta riippumatta. Kun muistat käyttää aurinkolaseja, vältyt todennäköisemmin esimerkiksi silmänpohjan ikärappeumalta sekä tietysti herkän silmänympärysihon palamiselta. Mahtavaa on se, että aurinkolasit ovat hyödyllisyyden lisäksi näyttävä asuste.
Käy näöntarkastuksessa säännöllisesti
Muutokset silmien terveydessä käyvät ilmi usein juuri näöntarkastuksessa, vaikka et itse olisi vielä mitään ongelmia huomannut. Tästä syystä säännöllinen silmien tarkistuttaminen optikolla tai silmälääkärillä on ensiarvoisen tärkeää. Sopiva tahti tarkastuksille on keskimäärin joka toinen vuosi.
Tauota päätetyötä
Lisääntynyt päätteiden katselu asettaa silmiemme hyvinvoinnin uudenlaisten haasteiden eteen. Silmät väsyvät helposti joutuessaan tarkentamaan lähellä oleviin kohteisiin, kuten puhelimen, tabletin ja tietokoneen ruudulle. Lähelle keskittyneiden silmien lihakset ovat jännittyneet ja voivat pahimmillaan jäykistyä. Tällöin katseen tarkentaminen kauas vaikeutuu.
Pitkittynyt lähinäkötyöskentely aiheuttaa silmä- ja päänsärkyä- sekä niska-hartiaseudun kipuja. Älylaitteiden sininen valo voi lisäksi kuivattaa silmiä ja vaikeuttaa nukahtamista iltaisin. Moni varmaan tunnistaa nämä ongelmat vietettyään päivän ruudun äärellä ja vielä illasta ison siivun puhelinta tuijottaen.
Silmien hyvinvointi ei kärsi, kun katseen nostaa välillä pois ruudusta ja tekee silmäjumppaa.
20-20-20-20 -sääntö on kätevä: siirrä katse pois ruudusta 20 minuutin välein, keskity katsomaan 20 metrin päässä olevaa kohdetta 20 sekunnin ajan ja räpyttele silmiä 20 kertaa. Muista myös laittaa älylaite pois ajoissa ennen nukkumaan menoa!
Tue silmien hyvinvointia lisäravinteilla
Silmäterveyden tueksi on kehitetty myös erilaisia lisäravinteita, joita kannattaa suosia terveellisen ruokavalion lisäksi. Nämä lisäravinteet sisältävät etenkin hyviä rasvahappoja ja tehokkaita kasviuutteita, kuten mustikkaa. Tästä pääset kurkkaamaan meidän valikoimamme silmien hyvinvointiin.
Kaupastamme löydät myös suositun Kuivan Silmän Omega -ravintolisän.
Suosituimmat tuotteet
-
Alkuperäinen hinta 44,90 € - Alkuperäinen hinta 44,90 €Alkuperäinen hinta44,90 €44,90 € - 44,90 €Alennettu hinta 44,90 €
Torra ögon Omega, 1x120 kapslar
EyeOmega Finland OySå här torra ögon! Beställ Dry Eye Omega nu bekvämt online! Produkten rekommenderas av optiker och mycket effektiv. Beskrivning Använda sig av ...
Se mer detaljerad informationAlkuperäinen hinta 44,90 € - Alkuperäinen hinta 44,90 €Alkuperäinen hinta44,90 €44,90 € - 44,90 €Alennettu hinta 44,90 € -
Alkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 €
Omega-3 för hundar, 500 mg, 120 kapslar
STR Nordic Private Label"Vår hund är väldigt kräsen när det gäller diet. Vitaminer kan inte ges till det gömt i en goding eftersom det gräver upp dem och misslyckas med at...
Se mer detaljerad informationAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 € -
Alkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 €
Omega-3 För barn, 500 mg, 120 sugbara kapslar
STR Nordic Private LabelDessa kapslar är roliga att suga! Med välsmakande, sugande Omega-3 For Kids fiskoljekapslar säkerställer du att ditt barn får i sig tillräckligt m...
Se mer detaljerad informationAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 € -
Alkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 €
Blueberry+, 125 mg, 60 tabletter
STR Nordic Private LabelBlueberry + är ett kosttillskott som innehåller blåbärsextrakt, aronia och vitamin A och C för att stödja motståndskraft och friska ögon. Beskriv...
Se mer detaljerad informationAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 € -
Alkuperäinen hinta 14,90 € - Alkuperäinen hinta 14,90 €Alkuperäinen hinta14,90 €14,90 € - 14,90 €Alennettu hinta 14,90 €
Tranbär+Björk, 360 mg, 60 tabletter
STR Nordic Private LabelKosttillskott som innehåller tranbär, björklöv, blåbär och åkerextrakt samt C-vitamin för att stödja motståndskraften. Beskrivning Använda sig ...
Se mer detaljerad informationAlkuperäinen hinta 14,90 € - Alkuperäinen hinta 14,90 €Alkuperäinen hinta14,90 €14,90 € - 14,90 €Alennettu hinta 14,90 €
Jätä kommentti