
Ravintolisät vastustuskyvyn ylläpitoon: miten päästä alkuun?
Koronaviruksen pysytellessä sitkeästi uutisotsikoissa ja kasvomaskien vilistessä katukuvassa ihmiset ovat alkaneet kiinnittää enemmän huomiota vastustuskyvyn vahvistamiseen.
Hygieniasta huolehtiminen ja välimatkan pitäminen ovat niitä olennaisimpia keinoja myös muiden pöpöjen poissa pitämiseksi. Puolustautumista ei kannata jättää kuitenkaan niiden varaan ihan kokonaan, sillä kehon immuunipuolustusta voi tukea varsin tehokkaasti oikeanlaisella ravinnolla.
Flunssa-aikaan on hyvä palauttaa mieleen ne ravintoaineet, jotka vaikuttavat vastustuskykyyn.
Näiden ravintoaineiden riittävästä saannista huolehtiva saattaa nimittäin välttyä vilustumisen oireilta ja niiden aiheuttamilta varotoimilta.
D-vitamiini
D-vitamiini vaikuttaa elimistössä hyvin monella tavalla. Luuston ja lihasten lisäksi D-vitamiinilla on merkittävä rooli immuunipuolustukselle.
Talvella auringinvalon vähäisyyden vuoksi kehon tarvitsema D-vitamiini on saatava ravinnosta.
Etenkin jos ruokavaliosi vaatimukset kalan syönnistä eivät toteudu tai et pääse tankaamaan vitamiinivarastoja etelän aurinkoon, kannattaa sinun käyttää 50 µ D3-vitamiinia sisältävää ravintolisää päivittäin.
C-vitamiini
Flunssaiselle usein suositellaan C-vitamiinia tai sitä runsaasti sisältäviä ruoka-aineita. Sen vaikutuksesta vilustumisoireiden kestoon on jonkin verran tutkimuksia (esim. Hemilän & Chalker (2013).
C-vitamiini vaikuttaa elimistössä useiden muiden ravintoaineiden imeytymiseen, jo tämä kertoo sen tärkeydestä ihmisen hyvinvoinnille. Tästä samasta syystä C-vitamiinia lisätään usein muihin ravintolisiin.
Elimistö ei tuota C-vitamiinia, joten kannattaa pitää huoli sen riittävästä saannista.
C-vitamiinilisä on varma tapa pitää tasot kohdillaan myös flunssa-aikaan!
B12-vitamiini
B-ryhmän vitamiineista B12 on todettu vaikuttavan immuunijärjestelmän toimintaan. B12-vitamiini on olennaista myös esimerkiksi verisoluille ja hermostontoiminnalle.
Ihmisen tarvitsema B12-vitamiini on C-vitamiinin tapaan saatava kokonaan ruoasta. Tarkemmin ottaen lihasta, maitotuotteista tai kananmunista. Eläinperäisiä tuotteita välttelevän on syytä käyttää B12-vitamiinilisää.

Kivennäisaineet
Vitamiinien lisäksi kannattaa suunnata katse myös kivennäisaineisiin, kun puhutaan vastustuskyvystä.
Kivennäisaineet vaikuttavat elimistössä laajasti esimerkiksi solujen suojaamiseen sekä lihasten ja luiden hyvinvointiin.
Kivennäisaineista etenkin seleeni, magnesium, kalsium ja sinkki vaikuttavat immuunijärjestelmän toimintaan.
Antioksidantit
Antioksidantit ovat yhdisteitä, jotka ehkäisevät hapettumista elimistössä. Monet vitamiinit ja kivennäisaineet ovat antioksidantteja. Yleisesti puhutaan antioksidanttipitoisista ruoista, jotka sisältävät luonnostaan runsaasti hapettumisenestoaineita.
Suomen luonnon parasta antia antioksidanttien suhteen ovat metsämarjat.
Marjoja sisältävät ravintolisät hyödyntävät marjojen parhaat ominaisuudet kätevästi. Kannattaa tutustua esimerkiksi mustikkaa ja karpaloa sisältäviin tuotteisiin.


Flunssan hoidossa perinteisesti hyödynnettyjä keinoja ovat kuumat juomat, esimerkiksi vitamiinipitoiset marjamehut tai haudukkeet. Usein myös hunajaa, inkivääriä tai valkosipulia käytetään oireiden helpottamiseen.
Siirry tilaamaan muita vastustuskykyä tukevia tuotteita!
Suosituimmat tuotteet
-
Kuivan Silmän Omega, 2x120 kapselia
EyeOmega Finland OyAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 €Tästä kuivat silmät tykkäävät! Tilaa Kuivien Silmän Omega nyt kätevästi netistä! Tuote on optikoiden suosittelema ja erittäin tehokas. Katso täält...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 € -
Omega-3 Koirille, 500 mg, 120 kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 €“Meidän koira on tosi nirso ruokavalion suhteen. Vitamiineja sille ei pysty antamaan herkkupalaan piilotettuna, koska se kaivaa ne esille ja jättää...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 € -
Omega-3 Lapsille, 500 mg, 120 imeskeltävää kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 €Näitä kapseleita on hauska imeskellä! Hyvänmakuisilla, imeskeltävillä Omega-3 Lapsille -kalaöljy kapseleilla varmistat lapsellesi riittävän rasvah...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 € -
Mustikka+, 125 mg, 60 tablettia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 €Mustikka+ on ravintolisä, jonka sisältämät mustikkauute, marja-aronia sekä A- ja C-vitamiinit tukevat vastustuskykyä ja terveitä silmiä. Kuvaus ...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 € -
Ekstraneitsytoliiviöljy, 500 ml
FoodinAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €Aromikas ja pehmeä kreetalainen luomu ekstra-neitsytoliiviöljy, joka on hellävaraisesti kylmäpuristettu Koroneiki-oliiveista. Kuvaus Käyttö S...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €
Kommentit
Jätä kommentti