
Omega-3,6,7 vai 9?
- Omega-rasvahapot esittelyssä
Monet tietävät omega-3-rasvahapot ja niiden terveyshyödyt, mutta omega-rasvahappoja on myös muita. Omega-rasvahappojen erot on hyvä tiedostaa, sillä niiden vaikutukset ihmisen elimistössä eroavat toisistaan.
Omega-rasvahapot eli n-rasvahapot ovat tyydyttymättömiä rasvahappoja. Niiden nimessä oleva numero viittaa niiden kemialliseen rakenteeseen. Numero kertoo missä kohtaa rasvahappojen hiiliketjussa kaksoissidos sijaitsee. Esimerkiksi omega-3-rasvahapossa kaksoissidos sijaitsee kolmannen ja neljännen hiiliatomin välissä.
OMEGA-3
Omega-3-rasvahapot ovat ihmiselle välttämättömiä eli niitä tulisi saada ravinnosta. Omega-3-rasvahappojen hyödyt liiittyvät ihmisen sydämen, aivojen ja silmien toimintoihin.
Yleisimpiä omega-3-rasvahappoja ovat alfalinoleenihappo (ALA), jota saadaan useista kasviöljyistä sekä dokosaheksaeenihappo (DHA) ja eikosapentaeenihappo (EPA), joita puolestaan saadaan etenkin kalaöljystä.

OMEGA-6
Omega-6 on myös välttämätön rasvahappo. Yleisin omega-6-rasvahapoista on linolihappo. Monet prosessoidut kasviöljyt sisältävät omega-6-rasvahappoja.
Omega-6-rasvahappojen suhde omega-3-rasvahappojen määrään ruokavaliossa on tärkeä. Liian paljon omega-6-rasvahappoja suhteessa omega-3-rasvahappoihin ruokavaliossa saattaa altistaa terveysriskeille. Sopiva suhde on ravitsemussuositusten mukaan 1:3-9 painottaen omega-3-rasvahappojen määrää.
OMEGA-7
Omega-7-rasvahappoja sisältäviä ruoka-aineita ovat tyrni- ja macadamiapähkinäöljyt. Tyrniöljyn sisältämä omega-7-rasvahappo on palmitoleiinihappo.
Omega-7-rasvahappoa syntyy elimistössä muista rasvoista, mutta sen saannin lisäämisellä tyrniöljyn muodossa on todettu positiivisia vaikutuksia esimerkiksi silmien terveyteen.

OMEGA-9
Ihmisen elimistö tuottaa joitakin määriä omega-9-rasvahappoja. Omega-9 tarvitaan ihmisen solujen toimintaan. Yleisin omega-9-rasvahappo on oleiinihappo. Ruoka-aineita, jotka sisältävät omega-9-rasvahappoja ovat oliiviöljy, pähkinät ja avokado.
Omega-9 lisäämisellä ruokavaliossa saattaa olla terveyshyötyjä, jotka liittyvät kolesterolitasoihin ja tulehdusherkkyyteen.
Yleisohjeeksi omega-rasvahappojen suhteen kannattaa ottaa omega-3-rasvahappoja painottava ruokavalio. Päämääränä on tasapainoinen ruokavalio, joka sisältää laadukkaita rasvahappoja kohtuudella.
Tämä artikkeli on tuotettu yhteistyössä lisäravinnealaan erikoistuneen Terveempi.fi-sivuston kanssa.
Suosituimmat tuotteet
-
Kuivan Silmän Omega, 2x120 kapselia
EyeOmega Finland OyAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 €Tästä kuivat silmät tykkäävät! Tilaa Kuivien Silmän Omega nyt kätevästi netistä! Tuote on optikoiden suosittelema ja erittäin tehokas. Katso täält...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 € -
Omega-3 Koirille, 500 mg, 120 kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 €“Meidän koira on tosi nirso ruokavalion suhteen. Vitamiineja sille ei pysty antamaan herkkupalaan piilotettuna, koska se kaivaa ne esille ja jättää...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 € -
Omega-3 Lapsille, 500 mg, 120 imeskeltävää kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 €Näitä kapseleita on hauska imeskellä! Hyvänmakuisilla, imeskeltävillä Omega-3 Lapsille -kalaöljy kapseleilla varmistat lapsellesi riittävän rasvah...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 € -
Mustikka+, 125 mg, 60 tablettia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 €Mustikka+ on ravintolisä, jonka sisältämät mustikkauute, marja-aronia sekä A- ja C-vitamiinit tukevat vastustuskykyä ja terveitä silmiä. Kuvaus ...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 € -
Ekstraneitsytoliiviöljy, 500 ml
FoodinAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €Aromikas ja pehmeä kreetalainen luomu ekstra-neitsytoliiviöljy, joka on hellävaraisesti kylmäpuristettu Koroneiki-oliiveista. Kuvaus Käyttö S...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €
Jätä kommentti