
Näin huolehdit silmistäsi
Terveelliset elämäntavat kuten monipuolinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja tupakoimattomuus ovat hyviä tapoja edistää kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia, myös silmiemme osalta. Näiden lisäksi on muutamia muita seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta silmät pysyisivät kunnossa ja näkökyky mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään.
Huolehdi silmien hygieniasta ja ennaltaehkäise vammat
Silmiä kannattaa varjella bakteereilta koskien niihin aina vain puhtailla käsillä. Erityisesti piilolinssien käyttäjien on hyvä huomioida tämä. Suojalasit on syytä muistaa työssä ja harrastuksissa aina, kun niiden käyttö on suositeltavaa.
Suojaa silmät auringolta
Nykyään aurinkosuojavoiteiden käyttö on varsin yleistä, koska liiallisen uv-säteilyn aiheuttamat haitat ovat laajalti tiedossa. On hyvä tiedostaa, että myös silmät on syytä suojata aurinkoisella/kirkkaalla säällä vuodenajasta riippumatta. Kun muistat käyttää aurinkolaseja, vältyt todennäköisemmin esimerkiksi silmänpohjan ikärappeumalta sekä tietysti herkän silmänympärysihon palamiselta. Mahtavaa on se, että aurinkolasit ovat hyödyllisyyden lisäksi näyttävä asuste.
Käy näöntarkastuksessa säännöllisesti
Muutokset silmien terveydessä käyvät ilmi usein juuri näöntarkastuksessa, vaikka et itse olisi vielä mitään ongelmia huomannut. Tästä syystä säännöllinen silmien tarkistuttaminen optikolla tai silmälääkärillä on ensiarvoisen tärkeää. Sopiva tahti tarkastuksille on keskimäärin joka toinen vuosi.
Tauota päätetyötä
Lisääntynyt päätteiden katselu asettaa silmiemme hyvinvoinnin uudenlaisten haasteiden eteen. Silmät väsyvät helposti joutuessaan tarkentamaan lähellä oleviin kohteisiin, kuten puhelimen, tabletin ja tietokoneen ruudulle. Lähelle keskittyneiden silmien lihakset ovat jännittyneet ja voivat pahimmillaan jäykistyä. Tällöin katseen tarkentaminen kauas vaikeutuu.
Pitkittynyt lähinäkötyöskentely aiheuttaa silmä- ja päänsärkyä- sekä niska-hartiaseudun kipuja. Älylaitteiden sininen valo voi lisäksi kuivattaa silmiä ja vaikeuttaa nukahtamista iltaisin. Moni varmaan tunnistaa nämä ongelmat vietettyään päivän ruudun äärellä ja vielä illasta ison siivun puhelinta tuijottaen.
Silmien hyvinvointi ei kärsi, kun katseen nostaa välillä pois ruudusta ja tekee silmäjumppaa.
20-20-20-20 -sääntö on kätevä: siirrä katse pois ruudusta 20 minuutin välein, keskity katsomaan 20 metrin päässä olevaa kohdetta 20 sekunnin ajan ja räpyttele silmiä 20 kertaa. Muista myös laittaa älylaite pois ajoissa ennen nukkumaan menoa!
Tue silmien hyvinvointia lisäravinteilla
Silmäterveyden tueksi on kehitetty myös erilaisia lisäravinteita, joita kannattaa suosia terveellisen ruokavalion lisäksi. Nämä lisäravinteet sisältävät etenkin hyviä rasvahappoja ja tehokkaita kasviuutteita, kuten mustikkaa. Tästä pääset kurkkaamaan meidän valikoimamme silmien hyvinvointiin.
Kaupastamme löydät myös suositun Kuivan Silmän Omega -ravintolisän.
Suosituimmat tuotteet
-
Kuivan Silmän Omega, 2x120 kapselia
EyeOmega Finland OyAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 €Tästä kuivat silmät tykkäävät! Tilaa Kuivien Silmän Omega nyt kätevästi netistä! Tuote on optikoiden suosittelema ja erittäin tehokas. Katso täält...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 € -
Omega-3 Koirille, 500 mg, 120 kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 €“Meidän koira on tosi nirso ruokavalion suhteen. Vitamiineja sille ei pysty antamaan herkkupalaan piilotettuna, koska se kaivaa ne esille ja jättää...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 € -
Omega-3 Lapsille, 500 mg, 120 imeskeltävää kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 €Näitä kapseleita on hauska imeskellä! Hyvänmakuisilla, imeskeltävillä Omega-3 Lapsille -kalaöljy kapseleilla varmistat lapsellesi riittävän rasvah...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 € -
Mustikka+, 125 mg, 60 tablettia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 €Mustikka+ on ravintolisä, jonka sisältämät mustikkauute, marja-aronia sekä A- ja C-vitamiinit tukevat vastustuskykyä ja terveitä silmiä. Kuvaus ...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 € -
Ekstraneitsytoliiviöljy, 500 ml
FoodinAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €Aromikas ja pehmeä kreetalainen luomu ekstra-neitsytoliiviöljy, joka on hellävaraisesti kylmäpuristettu Koroneiki-oliiveista. Kuvaus Käyttö S...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €
Jätä kommentti