
Kivennäisaineiden top 3
Varsinkin näin syksyllä puhutaan vitamiinien riittävästä saannista, mutta kivennäisaineet ja mineraalit tahtovat jäädä sivuun. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös ne vaikuttavat merkittävästi vastustuskykyyn ja yleiseen jaksamiseen.
JODI
Jodi tukee elimistön energia-aineenvaihduntaa ja näin ollen se on erittäin olennaista yleiselle jaksamiselle. Jodilisää kannattaa käyttää, jos ei käytä jodilla täydennettyä ruokasuolaa vaan esimerkiksi joditonta merisuolaa, ruususuolaa tai Himalajan suolaa.
Myös maidotonta ruokavaliota noudattavan kannattaa pohtia olisiko jodilisä tarpeen.
Jodia suositellaan normaalisti 150 µg päivässä, mutta raskaana olevat tarvitsevat sitä hiukan enemmän ja siksi heille suositus on 175 µg. Imettäville suositus on 200 µg päivässä. Jodia ei tule nauttia päivässä 600 mikrogrammaa enempää.
KALIUM
Kalium on etenkin liikkuvalle ihmiselle erittäin olennainen ravintoaine. Kalium vaikuttaa lihasten suorituskykyyn ja hermoston toimintaan, mikä osaltaan vaikuttaa kehon yleiseen hyvinvointiin.
Mikäli treenaa paljon tai hikoilee muuten runsaasti, kannattaa varmistaa kaliumin riittävä saanti kaliumlisällä.
Vuorokautinen saantisuositus kaliumille on naisilla 3,1 g ja miehillä 3,5 g vuorokaudessa. Ravintolisistä ja täydennetyistä elintarvikkeista saatavan kaliumin määrän ei tulisi ylittää 3,7 grammaa.
SELEENI
Seleeni toimii elimistössä vastustuskykyä tukevana antioksidanttina, joka suojaa soluja hapettumisstressiltä. Lisäksi se tukee kilpirauhasen toimintaa.
Seleenilisää suositellaan erityisesti vegaaneille, koska liha, kala ja maitotuotteet ovat tärkeimpiä seleenin lähteitä.
Toisaalta seleenilisää voi harkita, jos syö vain vähän täysjyväviljatuotteita. Seleeniä suositellaan naisille vähintään 50 µg ja miehille sekä raskaana olevilla ja imettäville naisille 60 µg vuorokaudessa. Vahvempaa lisää voi käyttää, kunhan muistaa, että turvallisen saannin raja on 300 µg.
STR Nordicin Private Label on tuotesarja, joka sisältää useita vegaanisia ravintolisiä!
Suosituimmat tuotteet
-
Kuivan Silmän Omega, 2x120 kapselia
EyeOmega Finland OyAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 €Tästä kuivat silmät tykkäävät! Tilaa Kuivien Silmän Omega nyt kätevästi netistä! Tuote on optikoiden suosittelema ja erittäin tehokas. Katso täält...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 € -
Omega-3 Koirille, 500 mg, 120 kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 €“Meidän koira on tosi nirso ruokavalion suhteen. Vitamiineja sille ei pysty antamaan herkkupalaan piilotettuna, koska se kaivaa ne esille ja jättää...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 € -
Omega-3 Lapsille, 500 mg, 120 imeskeltävää kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 €Näitä kapseleita on hauska imeskellä! Hyvänmakuisilla, imeskeltävillä Omega-3 Lapsille -kalaöljy kapseleilla varmistat lapsellesi riittävän rasvah...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 € -
Mustikka+, 125 mg, 60 tablettia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 €Mustikka+ on ravintolisä, jonka sisältämät mustikkauute, marja-aronia sekä A- ja C-vitamiinit tukevat vastustuskykyä ja terveitä silmiä. Kuvaus ...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 € -
Ekstraneitsytoliiviöljy, 500 ml
FoodinAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €Aromikas ja pehmeä kreetalainen luomu ekstra-neitsytoliiviöljy, joka on hellävaraisesti kylmäpuristettu Koroneiki-oliiveista. Kuvaus Käyttö S...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €
Jätä kommentti