
Herkuttele terveellisemmin!
Toisinaan sitä ajattelee, että ei sillä ole niin väliä mitä suuhunsa pistää. Ajan saatossa huonot valinnat tuntuvat kehossa kuitenkin raskaana ja vetämättömänä olona. Monille kesä reissuineen ja lomineen on aikaa, jolloin suuhun saattaa eksyä sokeripitoinen herkku, jos toinenkin. On kuitenkin hyvä muistaa, että maukkaita vaihtoehtoja on tarjolla myös terveellisemmin. Monesti tumma suklaa, marjat tai muut luonnon omat maut ovat niin täyteläisiä, että pienempi määräkin riittää kuin runsaasti valkoista sokeria sisältäviä tuotteita nauttiessa.
Viimeistään syksyn tullen kannattaa kokeilla siirtymistä parempiin valintoihin, koska pimeys, väsymys ja sokerikoukku eivät ole hyvä yhdistelmä. Huolella valituista herkuista ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa!
STR Nordicin valikoimassa on runsaasti erilaisia helppoja ja maukkaita vaihtoehtoja jokaiseen makuun ja tilanteeseen.
Suklaan ystäville
Suussa sulavat raakasuklaat tyydyttävät makeanhimon pieninä annoksina. Raakasuklaan valmistusprosessissa kaakaota ei kuumenneta tai muutenkaan ylikäsitellä, joten se säilyttää ravinteet hyvin. Usein raakasuklaat myös makeutetaan valkoista sokeria terveellisemmillä vaihtoehdoilla, kuten vaikkapa kookossokerilla.
Proteiinin tarpeeseen
Monesti iltapäiväkahvi huutaa kaverikseen jotain makeaa. Proteiinipatukka on oiva valinta näihin hetkiin, koska usein makeanhimo johtuu nälästä lounastauon ollessa jo kaukana. Proteiini pitää nälän tunteen hyvin poissa ja näin jaksaa päivälliseen saakka. Myös kourallinen pähkinöitä tai manteleita on loistava välipala ja herkkuhetkiin voi valita vaikkapa raakasuklaalla kuorrutetun vaihtoehdon.
Hedelmien ja marjojen raikkautta rakastaville
Valikoimassamme on lukuisa määrä kuivattuja hedelmiä ja marjoja aina vadelmasta mangoon ja banaanista taateliin. Osa hedelmistä ja marjoista esiintyy karkkien muodossa aivan ns. tavallisen karkkipussin näköisessä pakkauksessa, joka taatusti menee läpi lapsillekin. Luonnon omiin karkkeihin on käytetty runsaasti tuoreita tai pakastettuja marjoja ja hedelmiä, mehutiivisteitä ja marjasoseita. Myös makeus tulee pelkästään hedelmien omasta sokerista.
Keksit ja välipalapatukat
Rapeutta ja keksimäistä koostumusta kaipaaville oivia herkkuvaihtoehtoja ovat keksit ja raakapatukat, joista suuri osa on vegaanisia ja kaikki taatusti tavallisia keksipöydän antimia ravitsevampia. Pienen kokonsa ja koostumuksensa vuoksi nämä tuotteet kulkevat kätevästi kassissa mukana säällä kuin säällä!
Tutustu koko valikoimaamme ja valitse itsellesi sopivimmat tuotteet. Nämä herkut antavat energiaa, eivät vie sitä!
Suosituimmat tuotteet
-
Kuivan Silmän Omega, 2x120 kapselia
EyeOmega Finland OyAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 €Tästä kuivat silmät tykkäävät! Tilaa Kuivien Silmän Omega nyt kätevästi netistä! Tuote on optikoiden suosittelema ja erittäin tehokas. Katso täält...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 69,90 € - Alkuperäinen hinta 69,90 €Alkuperäinen hinta69,90 €69,90 € - 69,90 €Alennettu hinta 69,90 € -
Omega-3 Koirille, 500 mg, 120 kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 €“Meidän koira on tosi nirso ruokavalion suhteen. Vitamiineja sille ei pysty antamaan herkkupalaan piilotettuna, koska se kaivaa ne esille ja jättää...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 18,90 € - Alkuperäinen hinta 18,90 €Alkuperäinen hinta18,90 €18,90 € - 18,90 €Alennettu hinta 18,90 € -
Omega-3 Lapsille, 500 mg, 120 imeskeltävää kapselia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 €Näitä kapseleita on hauska imeskellä! Hyvänmakuisilla, imeskeltävillä Omega-3 Lapsille -kalaöljy kapseleilla varmistat lapsellesi riittävän rasvah...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 26,50 € - Alkuperäinen hinta 26,50 €Alkuperäinen hinta26,50 €26,50 € - 26,50 €Alennettu hinta 26,50 € -
Mustikka+, 125 mg, 60 tablettia
STR Nordic Private LabelAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 €Mustikka+ on ravintolisä, jonka sisältämät mustikkauute, marja-aronia sekä A- ja C-vitamiinit tukevat vastustuskykyä ja terveitä silmiä. Kuvaus ...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 16,50 € - Alkuperäinen hinta 16,50 €Alkuperäinen hinta16,50 €16,50 € - 16,50 €Alennettu hinta 16,50 € -
Ekstraneitsytoliiviöljy, 500 ml
FoodinAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €Aromikas ja pehmeä kreetalainen luomu ekstra-neitsytoliiviöljy, joka on hellävaraisesti kylmäpuristettu Koroneiki-oliiveista. Kuvaus Käyttö S...
Katso tarkemmat tiedotAlkuperäinen hinta 9,90 € - Alkuperäinen hinta 9,90 €Alkuperäinen hinta9,90 €9,90 € - 9,90 €Alennettu hinta 9,90 €
Jätä kommentti