Siirry sisältöön
STR Nordic – Vahvempi elämä.
STR Nordic – Vahvempi elämä.
Kahvikuppi asetin kanssa sinisellä pöytäliinalla

Vaihtoehtoja kahville

Suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassa. Moni ei suostu tekemään yhtään mitään ennen kuin on saanut aamukahvinsa. Silti kahvin hinnan nousu on viime aikoina saanut jopa suomalaiset miettimään suhdettaan tähän juomaan uudestaan. On siirrytty kokeilemaan edullisempia vaihtoehtoja tai jätetty santsikuppi juomatta. 

Jos kahvin juontia vähentää, niin miten pitää kiinni sen tuomista terveyshyödyistä?

Tutkimusten mukaan kahvilla on monia mahdollisia terveyshyötyjä, kuten alentunut riski tietyille kroonisille sairauksille ja parantunut kognitiivinen vireystila. Tarkastellaan ensin niitä tarkemmin.

Kahvin terveyshyödyt – mitä tiede sanoo?

Kahvi sisältää runsaasti biologisesti aktiivisia yhdisteitä, kuten kofeiinia. Kahvin hyödyt  selittyvät pääasiassa muilla ominaisuuksilla kuin kofeiinipitoisuudella. Vaikka kofeiini esimerkiksi voi parantaa tarkkaavaisuutta ja tehostaa urheilusuoritusta.

Kahvissa on muita bioaktiivisia aineita, joista tärkeimpiä ovat klorogeenihappo ja muut polyfenolit. Nämä vaikuttavat elimistössämme antioksidantteina. Ne vähentävät tulehdusta, alentavat verenpainetta ja torjuvat insuliiniresistenssiä. 

Kahvin trigonelliini parantaa solujen mitokondrioiden toimintaa. Tämän takia se tukee ikääntyvien ihmisten lihastoimintaa ja voi ehkäistä ikääntymiseen liittyvää lihaskatoa.

Lisäksi kahvi on erittäin hyvä kaliumin lähde.

Tutkimuksissa kahvin juominen on liitetty mm. 2-tyypin diabetekseltä, sydän- ja verisuonitaudeilta ja jopa Parkinsonin taudilta suojautumiseen.

Vaikka kahvilla on potentiaalisia hyötyjä, liiallinen kulutus voi aiheuttaa haittoja, kuten unihäiriöitä, ahdistusta ja vatsavaivoja. Näillä voi lohduttaa itseään kun kahvin hinta saa jättämään paketin kaupan hyllylle 😁

Alla muutamia vinkkejä miten kahvin vähentämisen voi tehdä itselleen helpommaksi.

1. Laadun priorisointi määrän sijaan

Investoi korkealaatuiseen kahviin ja nauti siitä tietoisesti. Yksi kupillinen huolella valmistettua suosikkikahvia voi tarjota saman tyydytyksen kuin kolme hätäisesti juotua ja ei niin maukasta kupillista.

2. Ajoita oikein

Juomalla kahvin silloin, kun siitä saa suurimman hyödyn – esimerkiksi aamupäivällä ennen lounasta – voit minimoida tarpeen useammille kupillisille päivän aikana.

3. Kokeile korvaavia juomia

Mietitkö koskaan mitä muualla juodaan kahvin sijaan? Maailmalta löytyy kiinnostavia juomaperinteitä, jotka voivat toimia vaihtoehtona kahville:

  • Yerba mate (Argentiina, Uruguay, Paraguay) – kofeiinipitoinen juoma, jota nautitaan erityisestä matekupista metallipillin (bombilla) kautta. Se antaa tasaisen energian ilman kahvin kaltaista "kofeiinipiikkiä".

  • Matcha (Japani) – vihreästä teestä jauhettu juoma, joka sisältää sekä kofeiinia että L-teaniinia. Yhdistelmä antaa piristystä ilman levottomuutta.

  • Guayusa (Ecuador) – vähemmän tunnettu sukulainen yerba matelle, joka sisältää kofeiinia ja antioksidantteja. Käytetään aamuisin tai perinteisesti ennen metsästystä.

  • Viljajuomat (Eurooppa) – esimerkiksi paahdettu sikuri tai ohrajuoma (Italiassa nimellä caffè d’orzo) tarjoavat kahvimaisen kokemuksen ilman kofeiinia. Suomessa nämä tunnetaan sota-ajan kahvinkorvikkeina, mutta maittavat monille nykyäänkin. 

  • Chai (Intia) – mausteinen vahva maitoon keitetty mustatee. Mustatee on kahvia vatsaystävällisempi ja lempeämpi juoma. Sisältää teiiniä, mutta mausteiden (kuten inkiväärin ja kardemumman) ansiosta vaikutus on tasapainoinen ja rauhoittava.

4. Tukivalmisteet – luonnollista tukea vireyteen

Jos haluat vähentää kahvin määrää, mutta kaipaat silti tukea vireystilaan ja hyvinvointiin, voit kokeilla seuraavia ravintolisiä:

  • Magnesium: Osallistuu satoihin aineenvaihduntareaktioihin ja tukee hermoston normaalia toimintaa. Voi auttaa ehkäisemään lihasjännitystä ja kahvittomuudesta johtuvaa levottomuutta. Tarpeeksi vahva valmiste takaa hyödyt.

  • B-vitamiinit: Auttavat vähentämään uupumusta ja väsymystä, joten niiden riittävästä saannista kannattaa pitää huolta. Yhdistelmätuotteesta saat kaikki kerralla.

  • Omega-3-rasvahapot: Tukevat aivojen normaalia toimintaa ja voivat tasapainottaa mielialaa erityisesti silloin, kun kahvin piristys jää pois. Näistä kannattaa valita laadukas valmiste.

  • Ashwagandha: Adaptogeeninen luonnon lahja, joka auttaa kehoa sopeutumaan muutosten aiheuttamaan stressiin. Tätä kannattaa kokeilla mikäli mieli kaipaa tasapainoa. Tunnetaan myös nimellä rohtokoisio.

  • Reishi- ja chaga-sienet: Adaptogeeniset lääkinnälliset sienet, joita voidaan käyttää juomina tai ravintolisinä. Reishi auttaa rauhoittumaan ja tukee stressinsietokykyä, kun taas chaga (tutummin pakurikääpä) on tunnettu immuunipuolustusta tukevista vaikutuksistaan. Molemmat sopivat hyvin korvaamaan päivän toista tai kolmatta kahvikupillista.

Lopuksi

Kahvin hinnan noustessa ja terveystietoisuuden lisääntyessä moni etsii tapoja vähentää kulutustaan ilman, että menettää sen mahdolliset terveyshyödyt. Avain on kohtuullistaminen, laadun arvostaminen ja fiksut vaihtoehdot – niin Suomesta kuin maailmaltakin. Lisäksi oikein valitut ravintolisät voivat tukea vireyttä ja tasapainoa luonnollisella tavalla. Näin voit jatkaa päivääsi energisenä – kestävällä ja kukkaroystävällisellä tavalla.

 

Katso aiheeseen liittyvä tuote!

👉🏻  Klikkaa tästä!!

 

Lähteet:

Ding, M., et al.  Long-term coffee consumption and risk of type 2 diabetes. (2014) Diabetologia, 57, 2016–2024.

Harju, J. Kahvin terveellisyydestä. (2024) https://suomenterveysravinto.fi/blogi/kahvin-terveellisyydesta/

Mostofsky, E., et al.  Habitual coffee consumption and risk of heart failure. (2012) Circulation: Heart Failure, 5(4), 401–405.

Ross, G. W., et al.Association of coffee and caffeine intake with the risk of Parkinson disease. (2000)JAMA, 283(20), 2674–2679.

The Top Coffee-Consuming Countries. (2020) https://www.worldatlas.com/articles/top-10-coffee-consuming-nations.html


 

Edellinen artikkeli Miten vahvistaa hiuksia?
Seuraava artikkeli Proteiini ja ikääntyminen

Jätä kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua

* Vaaditut tietokentät

Oliko juttu kiinnostava?

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi ja saat ensimmäisenä tietää viimeisimmistä blogiteksteistä, tarjouksista ja uutuuksista!

Vertaile tuotteita

{"one"=>"Valitse 1-3 tuotetta vertailuun", "other"=>"{{ count }} valittu"}

Valitse ensimmäinen tuote vertailuun.

Valitse toinen tuote vertailuun.

Valitse kolmas tuote vertailuun.

Vertaile